












Minkälainen tunnelma on talossa, jonka perustuksiakaan ei ole vielä olemassa?
Tätä lähdimme selvittämään kotimaisen rakennusyhtiö Hartelan kanssa, joka on vahvasti mukana kehittämässä Ilmalan aluetta uudeksi työpaikkakeskittymäksi.
Työpajoissa pureuduimme sekä Hartelan toimitilojen että suunnitteilla olevan kiinteistön brändeihin. Kävimme keskusteluja myös arkkitehdin ja sisustusarkkitehdin kanssa saadaksemme perinpohjaisen ymmärryksen kiinteistöstä. Rakennuttajan tavoitteet, suunnittelijoiden näkemykset sekä vuokralaisten tarpeet antoivat perustan brändille, jonka konkretisoimme sanallisiksi viesteiksi ja visuaaliseksi ilmeeksi. Monen vaihtoehdon puntaroimisen jälkeen kiinteistö sai nimekseen Ilmalan Aura. Nimi kuvastaa arkkitehdin suunnittelemaa dynaamista muotokieltä, ja rakennuttajan visiota eteenpäin katsovasta työelämän tukikohdasta.
Visuaalisessa ilmeessä heijastuvat arkkitehtuurin suoralinjaisuus ja Hartelan toimitilojen lähestyttävyys. Rakennuksen suunnittelijoilta saatujen 3D-kuvien täydennykseksi kuvasimme sarjan ihmiskuvia, joilla toimme käyttäjänäkökulmaa ja lämpöä markkinointimateriaaleihin.
Rakennusvaiheessa verkkosivut tukevat vuokrausta ja toimivat viestinnän kanavana muunmuassa rakennustöiden edistymisestä. Kiinteistön valmistuessa vuonna 2024 sivujen sisältöä muokataan niin, että ne toimivat Ilmalan Auran arjessa kiinteistön ja vuokralaisten kommunikaation välineenä.
Kakadun intohimo on auttaa asiakasta onnistumaan ja menestymään. Heidän valtti on ehdottomasti ketteryys muuttuvissa olosuhteissa, aikataulun hallinta, raikkaus ja monelta kantilta asian katsominen. Vaikka takapakkeja tuli, aina saatiin kannustusta ja tsemppiä. Kakadu on asiakkaan asialla.
– Tea Hakala, asiakaspalveluinsinööri, Hartela





















Kokonaisvaltainen tilakonsepti ja kehityshanke viestinnästä viimeistelyihin
Kolmikulman kuningattareksi tituleeraamamme uusrenessanssipalatsi koki arvoisensa muutoksen, jonka parissa saimme kunnian hyödyntää monialaista suunnitteluosaamistamme.
- Tilakonsepti
- Kiinteistöbrändäys, verkkosivut ja esite
- Asuntojen sisustusarkkitehtuuri (Silvana)
- Toimistohuoneistojen sisustusarkkitehtuuri
- Porrashuoneiden facelift
- Valaistussuunnittelu
- Opastesuunnittelu
Kiinteistöbrändäys
Ennen julkisivuremonttia kävimme kuvaamassa Dianan persoonallisia piirteitä ja puistomaista ympäristöä, jotka toimivat lähtökohtana brändi-ilmeen suunnittelulle. Viereisen Dianapuiston nimen takana oleva metsästyksen jumalatar innoitti jousta ja nuolta mukailevan logon. Ilmettä hyödyntäen suunnittelimme esitteen ja verkkosivun asuntojen sekä toimitilojen ennakkomarkkinointia varten, jotka jäivät odottamaan uusia vuokralaisia muutostöiden ajaksi.
Asuinhuoneistot
Ensimmäisenä valmistuivat tasokkaat vuokra-asunnot, joiden sisustusarkkitehtisuunnittelusta vastasi sisaryrityksemme Silvana. Yksiöt ja kaksiot suunniteltiin laatua arvostavien kaupunkilaisten tarpeisiin. Täältä voit lukea lisää Dianan asuntojen suunnittelusta.
Toimistohuoneistot
Toimistohuoneistoissa haluttiin säilyttää historiallisen kiinteistön alkuperäinen tunnelma stukkokoristeineen ja kakluuneineen. Tekniikka ja valaistus sen sijaan suunniteltiin vastaamaan nykyaikaisen toimistotilan vaatimuksia. Vanhat parkettilattiat hiottiin ja pintakäsiteltiin, ja seinät saivat uuden maalipinnan. WC-tilat olivat tulleet tiensä päähän, ja ne saneerattiin laadukkain materiaalein kestämään seuraavatkin vuosikymmenet.
Porrashuoneet
Porrashuoneisiin toimme näyttävät valaisimet, joiden modernit muodot tuovat kontrastia saaden kattojen sekä seinien koristemaalaukset hohtamaan. Kolhiintuneet pinnat siistittiin uudella maalikerroksella ja käytössä kuluneet valokytkimet uusittiin, jotta Diana saatiin yksityiskohtia myöten entiseen loistoonsa.
Opastesuunnittelu
Opastesuunnittelussa Dianalle suunniteltu brändi-ilme tuotiin kiinteäksi osaksi rakennusta. Kylttien ja taulujen muodot sekä materiaalivalinnat mukailevat porrashuoneiden koristeellisuutta. Myös diginäytöt koteloitiin messinkiin, jotta ne istuisivat paremmin antiikkiseen miljööhön. Opasteiden laadukas toteutus saa ne kestämään ja ikääntymään kauniisti Dianan vanavedessä.
Kestävää kiinteistökehitystä
Kaikkea suunnittelutyötä ohjasivat kiinteistön omistajan vahvat ympäristöarvot, joiden mukaisesti harkitsimme tarkasti muutostöiden tarpeellisuutta, materiaalien kestävyyttä sekä energiatehokkaita ratkaisuja. Esimerkiksi keittiöitä ei ollut tarvetta uudistaa kaikissa asuin- ja toimistohuoneistoissa, mikäli kiintokalusteet olivat ehjiä, toimivia ja siistejä.
Diana Helsinki on ainutlaatuinen arvokiinteistö, ja olemme ylpeitä saadessamme olla osa sen tarinaa.



Robertissa yhdistyvät ympäristö- ja kustannustehokkuus
Robert on Vantaan Aviapolikseen vuonna 2019 valmistunut toimistotalo jossa ajattoman tyylikkäät tilat ja työpäivää tukevat palvelut löytyvät saman katon alta. Saimme toimeksiannon suunnitella kiinteistölle avainviestit, graafisen ilmeen sekä materiaaleja verkkoviestintää varten.
Kiinteistöbrändäystyöpajassa pohdimme mistä näkökulmista voisimme Robertista kertoa erottaaksemme sen alueen muista toimistotaloista. Teksteissä nousevat esiin lämmin tunnelma, työntekijöiden sekä yritysten tarpeiden ymmärrys sekä kestävän kehityksen mukainen arvomaailma.
Valmis talo tyylikkäine opasteineen antoi selkeän suunnan visuaaliselle suunnittelulle, johon toimme persoonaa lämpimällä sävymaailmalla sekä leikkisällä typografialla ja muotokielellä. Valokuvasimme talon kiinnostavia yksityiskohtia, kuten hissiaulan näyttävää lattiaa ja tunnelmallisia toimitiloja.
Laadukas ja visuaalisesti kiinnostava lopputulos erottuu edukseen, ja viesti pysyy yhtenäisenä verkkosivuilla, esitteessä sekä verkkokampanjassa – ja toteutuu konkreettisesti myös tilassa.
Robert toivottaa kaiken kokoiset yritykset lämpimästi tervetulleiksi Huberilaan!
Tutustu Robertin verkkosivuihin tästä








Propellihattuja, synergiaa ja rakettitiedettä
Hermia 5:n ja 6:n brändi syntyi kuin itsestään, ja meidän tehtäväksemme jäi pukea se sanoiksi ja kuviksi. Aikanaan Nokialle rakennetuissa toimistotaloissa vuokralaiset ja innovaatiot ovat vaihtuneet, mutta kupla ei puhjennut koskaan. Propellihatut, pankkiirit ja insinöörit kulkevat käytävillä sulassa sovussa ja pitävät yllä talojen hyvää yhteishenkeä.
Teknologiakehityksen tulevaisuus jättiläisten jalanjäljissä.
Näistä lähtökohdista ryhdyimme rakentamaan kahden kiinteistön viestintää. Kiinteistöille jo aiemmin suunniteltu logo sai ympärilleen raikkaan ilmeen, jota soveltaen suunnittelimme verkkosivut, esitteen ja esittelyvideon, jota tehdessä pääsimme hyödyntämään myös drone-kuvausta.
Tilakuvissa huomio hakeutui aikakaudelle tyypillisiin lasi- ja teräsrakenteisiin sekä korkeisiin tiloihin. Seiniä kiinnostavampaa oli kuitenkin se mitä niiden sisällä tapahtuu. Pääsimme kuvaamaan myös yritysten työtiloihin, joissa kohtasimme piikiekkoja, robotteja ja kaiuttoman testilaboratorion.
Kaksi taloa insinööritaidonnäytteiden estradina vuosituhannen alkumetreiltä tähän päivään.
Tilojen lisäksi kuviin pääsivät myös talon vuokralaiset ja kiinteistön työntekijät. Aidot kokemukset elämästä ja työskentelystä Hermioissa antavat tulevillekin vuokralaisille todenmukaisen kuvan talojen tunnelmasta. Brändin ydintä ei tarvinnut kaukaa hakea!
Tekkinaapureita ja hyvää yhteishenkeä.
Katso Hermia 5 & 6 esittelyvideo tästä
Tutustu verkkosivuihin tästä














Tukevasti Turun keskustassa vuodesta 1975.
Kivikukkaro on Turun kävelykadun kupeessa sijaitseva kiinteistö, jossa on liiketoimintaa tukevia tiloja eri alojen yritysten tarpeisiin. Asiakkaamme vuodesta 2019 omistaman kiinteistön tilat ovat pysyneet hyvin vuokrattuina, ja jotta vuokrausaste olisi vastaisuudessakin vakaa, saimme toimeksiannon perehtyä Kivikukkaroon ja sen kehitystarpeisiin.
Aloitimme kiinteistöön ja sen käyttäjiin tutustumisen kyselytutkimuksella alkuvuodesta 2021, jolla kartoitimme kiinteistön vuokralaisten tyytyväisyyttä, kokemuksia sekä mahdollisia ylläpito- ja huoltotarpeita. Kyselyn yhteydessä vuokralaiset saivat myös tietoa kiinteistön omistajasta, sekä viitteitä tulevista muutoksista joihin vuokralaisille annettiin mahdollisuus vaikuttaa.
Kyselytutkimuksen tuloksista saimme myös ainesta kiinteistön brändisuunnittelun tueksi. Sijainti, kiinteistössä sijaitseva supermarketti sekä tilava parkkihalli nousivat esille vuokralaisten kokemuksissa, joten ne oli syytä nostaa esiin myös markkinointimateriaaleissa. Kivikukkaron brändissä lokaatio näkyy Turun vaakunasta inspiraationsa saaneessa liikemerkissä, ja kuuluu varsinaissuomalaisista sananlaskuista johdetuissa copy-teksteissä. Näyttävine marmorijulkisivuineen ja mieleenpainuvine nimineen Kivikukkaro on persoonallinen osa kävelykeskustaa, joka ansaitsee tulla huomatuksi!
Saamme olla mukana Kivikukkaron kehityksessä laaja-alaisesti. Projekti jatkuu seuraavaksi talon sisäänkäyntien ja kulkureittien päivityksellä, jonka yhteydessä kiinteistön brändi-ilme pääsee kiinteäksi osaksi tiloja opasteiden muodossa.
Kakadun teettämän vuokralaiskyselyn avulla saimme arvokasta tietoa kiinteistön olosuhteista ja vuokralaisten näkemyksiä kehitettävistä asioista. Olemme lähteneetkin kyselyn jälkeen aktiivisesti kartoittamaan esitettyjä kehitysideoita ja tulemme toteuttamaan niitä jo tämän vuoden aikana. Odotamme innolla Kakadun kanssa suunniteltuja jatkokehityshankkeita, joiden avulla kiinteistön yleisilmettä ja opastemaailmaa lähdetään parantamaan.














Luonnonläheinen ja moderni toimistokiinteistö kutsuu viihtymään
Espoon keskuksen, metsien ja merenrannan tuntumassa sijaitseva Metsätapiola kaipasi tyylilleen sopivia esittelymateriaaleja tilojen vuokrauksen tueksi. Kiinteistön omaleimainen arkkitehtuuri sekä luonnonläheinen sijainti nivoutuvat yhteen brändi-ilmeessä.
Materiaaleja varten valokuvasimme kiinteistön kiinnittäen huomiota sen ominaispiirteisiin ja loppukäyttäjiä kiinnostaviin yksityiskohtiin. Yhteistyössä Capture Designin kanssa mallinnettiin 360° 3D-kuvat, joiden avulla tyhjien tilojen mahdollisuuksia on helppo esitellä asiakkaalle. Esite sekä verkkosivut teksteineen antavat selkeän kuvan paitsi Metsätapiolan perustiedoista, myös sen tunnelmasta.
Kiinteistön esitteestä johdettiin myös vaivattomasti muokattava PowerPoint-pohja, ja suunnittelemamme vuokralaispohjakuvat noudattavat niin ikään brändi-ilmeen mukaista typografiaa sekä värimaailmaa. Yhtenäiset materiaalit vahvistavat loppuun asti viimeistellyn kiinteistön laadukasta brändimielikuvaa.
Projekti toteutettiin pääasiallisesti etäyhteyksin ja helppokäyttöistä alustaa hyödyntäen, johon latasimme materiaaleja sitä mukaa kun niitä valmistui. Asiakas pystyi kommentoimaan suunnitelmia omaan aikatauluunsa sopivasti, ja aineistojen kehitys tapahtui yhtä lailla suoraviivaisesti.
Lopputuloksena on saumaton kokonaisuus jonka avulla Metsätapiola tulee tutuksi jo ennen ensimmäistä vierailua.