Helsingin kaupunginmuseo

Elämyksellinen vapaan pääsyn ja monen käyttötavan museo

Elämyksellinen keidas keskellä kaupunkia

Vieraile museossa: Kaupunginmuseo 360°

Helsingin kaupunginmuseon tavoitteena oli yhdistää hajalla olevia tiloja saman katon alle. Samalla haluttiin uudistaa museon palveluita ja luoda tila, jonne ihmiset haluavat palata aina uudelleen.

Projektista teki haastavan se, että tilakokonaisuuksia oli useita ja kaikissa tiloissa oli hyvin erilaiset tunnelmat ja toiminnallisuudet. Siksi ratkaisuja hiottiin tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa erilaisissa työpajoissa ja vierailemalla museon tiloissa.

Lopputuloksena syntyi kokonaiselämys, jossa helsinkiläinen kaupunkilaisarki näkyy näyttelyjen lisäksi aulasta kokoustiloihin ja kaupasta wc:ihin. Uudistetuissa tiloissa on käynyt jo yli miljoona kävijää.

Olen äärettömän iloinen siitä, että museosta on tullut koko kaupungin yhteinen tila. Olemme onnistuneet rakentamaan elämyksellisen vapaan pääsyn museon, joka sallii monenlaiset käyttötavat.

– Museonjohtaja Tiina Merisalo

 

Uusi kaupunginmuseo on saanut sekä kotimaista että kansainvälistä tunnustusta muun muassa ilmeestään, lapsiystävällisyydestään ja innovatiivisuudestaan.

Kunniamaininta (Special Commendation) 2018:
European Museum of the Year

Museums+Heritage International Awards – voittaja 2017:
Museums and Heritage

Vuoden museo 2017 – voittaja:
Suomen Museoliitto & ICOM

Quality Innovation Award 2017, julkisen sektorin innovaatio:
Laatukeskus

LCD Awards, New Museums of the Year-ehdokas 2016:
The Leading Culture Destinations Awards

Barnvänligaste platsen i Helsingfors 2016 – Helsingin lapsiystävällisin paikka:
Svenska kvinnoförbundet i Sörnäs, Ungmartha & Lilla Luckan

Tunnustus saavutettavuuden edistämisestä 2016:
Helsingin kaupungin vammaisneuvosto

Näytä kaikki
Kiinteistöbrändäys
Kiinteistökehitys
Tila- ja sisustussuunnittelu
Tilaviestintä ja opastesuunittelu
Työympäristösuunnittelu
Visuaalinen identiteetti